Kello on pian neljä yöllä ja itsetunto viipeltää jälleen jossain kurases ojanpohjas. Kaikille näitä fiiliksiä tulee joskus, mut onneks kukaan ei oo näkemässä tätä mun säälittävää rypemistä 😀 Nää on just niitä hetkiä ku pitäis tulla sellanen ”Itteetä niskasta kiinni ja lenkille!”-fiilis, mut eeeei. Mulle tulee vaan sellanen pessimistinen ”En onnistu kuitenkaan, syödäämpä vaikka kakkua!”-fiilis! Kakkua, hmmm namm! Tai no. Vaikka mulle tuliski se lenkkeilyfiilis än-yy-tee-nyt, ni en ehkä kuitenka tähän aikaan yöstä lähtis tonne kylmään ja pimeeseen talsimaan. Varsinkaan täältä yövuorosta, ei viitti oikeen jättää tehtäviään tänne vaan! 😀 Kuitenki muutenki törmäisin johonki susihukkaseen ja tulisin syödyks – mussaku sitä syötävää on! Onneks sentään mä osaan vitsailla asialle ja nauraa sille. Montamontamonta vuotta koulukiusattuna on jättäny syviä arpia ja just siksiki mun itsetunto on mitä on, mut hei – itelleen täytyy osata nauraa! 🙂 Se on hyvä keino suojautua, vitsailla itestään ennen ku kukaan muu ehtii. Eikä tää oo nyt tällänen ”yhyy oon läski, sympatiaa tänne!”-päivitys. This is who I am. Mä en oikeesti oo koskaan ollu mikään siroin keijjukainen, mut en myöskään sellanen 150 kilonen ”valaskala”. (Kamalaa mitä kaikkia sanoja ylipainoisista voikaan käyttää ja ite viel sorrun tähän samaan välillä.)
Kuinka helppoa oiskaan sanoa hyvästit parille hassulle kilolle? Älä juo tonneittain sitä jumalviinaa alkoholia, juo joku sata litraa vettä päivässä, älä syö roskaa ja liiku vähän enemmän. Niin hemmetin yksinkertaista, oikeesti. Vai onko sittenkää? Mulle ruoka on ollu aina samaan aikaan sekä ystävä, että pahin vihollinen. Mä oon ollu oman kehonkuvani vanki, omien mielipiteiden orja ja muuta tosi positiivista ja mukavaa! Enkä mä aio palata sille tielle. Mut jotain on tehtävä. Siks mä päätinki et mun täytyy onnistua tällä kerralla. Mut niin etten taas vinksahda. Vaik must tuntuuki et kuullostan nyt jo vinksahtaneelta. Vinksahtanu koko muija 😀 Kallellaan ku Pisan kalteva torni. Mun elämä ei todellakaa oo ollu helpoimmasta päästä ja silti mä oon tässä. Miten vitussa mä selvisin? Ja jos mä oon selvinny kaikesta mun elämän paskasta, ni miks mä en vois olla kuka mä olen? Tai miks mä en selviäis parin kilon karistamisesta? En vaan jaksa enäää. Ristiriitaisuuden ja turhan pölisemisen megahuipentuma taas tääki loru ja rallatus, mut mitäpä siitä. Nokka kohti uusii pettymyksii! Katotaan sitä uutta elämää ja uutta runkoo sit mun miniloman päätyttyä 😉 Viel tää yövuoro (yllätys) ni mulla alkaa neljä SIIS NELJÄ (4) VAPAAPÄIVÄÄ!!!! WOHOOOOO!!!! Olo on ku lottovoittajal, millai mä tommoset oon saanu?! :d
Mut mietein et sit ku mun miniloma on loppu, ni voisin käyttää tätä kuvaa motivaationa, ihana Ryan Gosling;) :
Tai vaikka; ”Run like CHANNING TATUM is waiting for you at the finifh line.” <3 Ja mullahan se finifh line on koti, joskus sillo harvoin ku lähden lenkille! 😉 Et Channing, jätä se sun raskaana oleva vaimoke ja raahaa ittes mun kotiini, ihan vaan motivaattoriks ja koristeeks! Samaan sänkyynki voit pompata jos välttämättä vaadit! Jos et vaadi ni minä vaadin…. Voi Channing…. eikumitä?! Asiasta kukkaruukkuun vielä; Ostin muuten rullaluistimetki! Oon rullistellu ehkä kerran elämäni aikana, joten kypärä tulee tarpeeseen 😀 Ja varmaan pitäis hankkia viel kaikki suojuksetki? Ehehe täystuho rullaluistimilla, KUOLEMA TULEEEE!
– Noora, ilman meikkii ja kaikkee t: toi naama tossa kuvassa
nyt soi: Teflon Brothers (feat iki-ihana Stig) – Seksikkäin jäbä MÖTLEY REMIX
fiilis: tilanteeseen nähden jopa ihan hjuva!
ketutus, kuvapläjäys, mielipideasia, naamaraja, random, sähläys