Hei, levoton tyttö sun pitäisi päättää et mitä sä tahdot
Tai saatat mut luotasi työntää
Mitä sä pelkäät?
Anssi Kelan biisi soi radiossa. Oltiin matkalla kotiin. Käytiin kavereitten kanssa ”yhdellä” ja meitsi hiukan mökötti ratin takana. Mun oli pakko kysyä niiltä, et mitä ne pelkää. 🙂 Yks pelkäs ampiaisia, toinen sammakoita ja kolmas sitoutumista. Se jotenki iski – mä pelkään. Oon käyttäytyny ihan vitun ihmeellisesti viimeaikoina, en oo oikeen itekkää tienny et mitä kuka missä häh. Mä pelkään. Mä pelkään päästää ihmisiä lähelle. Mä pelkään, että ne lähtee kuitenki. Ne ei kestä mua. Huomaa et mä oon oikeesti rikki, eikä mua kannata korjata. Ettei ne jaksa taistella musta, sillon ku mä saan mun ”Oi saatana, nyt vähän jarrua kehiin”-vaiheen ihmissuhteissa. Mä pelkään, että muhun sattuu. Koska, kuten mun ystävät (ja ne jotka on ehkä vahingossa eksyny lukemaan mun kyhäelmiä täällä) tietää – mua on sattunu tässä viimeaikoina. Mä olin niin tyytyväinen, ku mulla oli joku jonka viereen jäädä nukkumaan. Mä menetin sen kaiken. Enkä mä kaipaa sitä henkilöä ihmisenä, mä kaipaan sitä että se oli siinä. Ei siitä sen enempää, mä en jaksa enää miettiä mokomaa. Mut oon tullu siihen tulokseen et mä myös vaan satutan itteeni sillä, että en anna ihmisten olla ja jäädä. Mä työnnän ne pois, mä panikoin. Ystävät on ja pysyy, mut mä haluan edelleen muutaki. Mun rakkaudenkaipuu on niin suuri et se satuttaa. Musta tulee pian se yksinäinen kissanainen, erakko ja vanhapiika. Muutan Sveitsin luotareihin ja rupeen nunnaks. Sit oon se ikuinen pessimisti rakkauden suhteen.
Se on ihan kamala sanaki. Rakkaus. Kalahtaa korvaan ku kynnet liitutaululla. Huh. Mä pelkään, enkä mä jaksa enää yrittää löytää tietä pois siitä pelosta, mä en jaksa enää yrittää ymmärtää maailmaa. Oon ihan saakelin väsyny ja huomenna luultavasti katon tätä kirjotusta sillai et ”mitäköhän hemmettiä mun päässäs eilen yöllä liikku?” Että morjesta vaan. Jos kuullostan jotenki masistelevalta just nyt, ni ei hämminkii tai paniikkii. En oo tekemässä itsemurhaa märällä vessapaperilla tai Seppälän klubikortilla. 😀 Oon oikeestaan jollain kieroutuneella tavalla ilonen just nyt. Ihan ku oisin ollu jollain vuorilla mietiskelemässä kaks kuukautta ja tullu rauhallisena ja valaistuneena takas. Pitäis varmaan harkit, tuun jonain buddhana takasin. 
Loppu”kevennykseks” kerrottakoon, et rakkaus ei oo ainoo asia jota mä pelkään. Mä pelkään myös et mulle tärkeille ihmisille sattuu jotain. Mä pelkään ihan jumalattomasti verikokeita, rokotuksia ja kaikkee sellasta, piikkejä. Paitsi tatuointikoneen neulaa? Oon outo, tiedän. Kerran sain paniikkikohtauksen ihan vaan sen takia, et sormenpäästä ois haluttu pari pientä pisaraa verta. Olisitte nähny. Niillä hoitajilla ei kyllä varmaan ollu kauheen huvittunu olo, mut kuitenki….. Mitäs muuta mä pelkään? Ne on varmaan ne suurimmat. Pahimmat. Kamalimmat. KOSKAAN. Ja nii joo; Jos haluutte tietää mitä rakkaus oikeesti on, ni lukekaa ihmeessä Hikipedian artikkeli siitä! Luulis ainaki keventävän, mua ainaki piristää aina! 😀 Hikipedia – Rakkaus.
Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välillä. Se on akuutti mielenterveyshäiriö, joka ilmeneeaistiharhojen lisäksi myös fysiologisina toimintoina, esimerkiksi sydämen sykkeen nopeutumisena ja kasvojen punastumisena. Tila on vakava ja rakkauteen sairastunut ihminen tarvitsee nopeaa mielenterveydellistä ensiapua. Tällöin kannattaa hetimmiten ottaa yhteyttä lääkäriin!
Pelkään niin paljon että joskus vielä oon katkera, vanha ja yksin.
Kun vaihtoehdot näyttää loputtomilta, mutta aika on raskaampaa kuin koskaan ennen.
-Ihme/Apulanta
”Masis”terkuin: Noora
Nyt soi: Sir Elwoodin hiljaiset värit – Älä mee
Fiilis: alakulonen, väsyny, rauhallinen
pelko, rakkaus, random, tunnesotku