Se sai huimaamaan päässä ja sulla pisti sydämessä,
syöpäkasvain pikkuhiljaa oli leviimässä,
ei annettu armoo – ei pystytty parantaan,
lopulta se tauti vei sut täältä kokonaan.
Se oli odotettavis, mutta tuli yllättäen,
lähdit sairaalas yksin, kaiken taakses jättäen.
Lapsi yhä miettii, et epäreilua on elämä,
jos hän ois saanut päättää, ois isä vielä lähellä.
Nää on kohtaloita juuri niiden isien,
jotka on taistelleet puolesta maiden ja veljien,
jotka jätti taakseen paljon ja enemmänkin,
nyt itkevät lesket, lapset – ja ystävätkin.
Se sai sut stressaamaan ja vetämää viinaa,
konkurssi yhtiös oli sul liikaa,
meni työt, meni halu elämään,
lopulta päätit vetää kaulaan narunpään.
Vaimo kyl huomas et joku on huonosti,
mut oli asiat ennenki ollu hiuka hullusti,
nyt lapset vaan miettii et miksi isä ei oo tässä,
oliko heidän syy et isä ei jaksanu elämässä?
Tää on niistä isistä, jotka ei näe kun lapsi kasvaa,
niistä isistä, jotka ei oo täällä ku tarvis auttaa.
Ne isät ei oo täällä, sillä syystä tai toisesta,
ne isät katselee meitä taivaan porteista.
.
Se sai sut epäilemään, se tieto tuli puskista,
ja sä mietit – mitä muka tulis vanhemmist näin nuorista?
Sä päätit – te perustatte yhdes oman pienen kotipesän,
mut onni muuttu onnettomuudeks, ku tuli aika kesän.
Se oli rattijuoppo, joka vei kaikille rakkaan,
ja nyt sun naises joutuu kamojasi pakkaan,
– hän säästää kaikkein tärkeimmät, jotta voisi näyttää,
sun tulevalle lapselle – ”Näitä isä tykkäs käyttää.”
Kohtaloista isien aina syntyy tarinoita,
niitä kerrotaan lapsille – jotkut isät on jo legendoita,
ne isät ei oo täällä pitämäs pient kädestä,
ne on silti aina läsnä tuolla jossakin, pitää huolta sun elämästä.